Ysäri on täällä taas!

Se taisi alun alkaen lähteä siitä, kun tulimme mieheni kanssa muistelleeksi joitakin lapsuusajan juttuja; olivathan molemmat eläneet lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa 90-luvulla. Oi ne Nami nami -vanukkaat, Backstreet Boysit, Rice Crispiet, Puuhamaa-mainokset ja pihaleikit! Me nyt ehkä olemme eräänlaisia nostalgian nälkäisiä, ja vaikka oma nuoruuteni menikin 60- ja 70-lukuja ihaillessa (ja sittemmin 30-vuotissynttärini retroteemalla pitäessä), niin kyllä se omakohtainen kokemus tietystä vuosikymmenestä vain saa aikaan melkoisen muistojen ja fiilistelyn ryöpyn! Olen jo vuosia seurannut Nuoruusdisko-nimistä blogia, ja sittemmin lukenut saman kirjoittajan ja nimisen kirjan. Melkeinpä sitä toivoisi voivansa päästä takaisin sinne nappiverkkareiden, merkkareiden, lämäreiden, salakielillä kirjoitettujen viestilappujen ja kouludiskojen maailmaan takaisin! Aikaan, jolloin oli (uskallettava) soittaa kaverin kotiin, esittäydyttävä vanhemmalle voidakseen sopia kaverin kanssa kyläilystä. Ja... no niin. Taas lähti tuo muistelu.

Tänä kesänä 90-luvun teema on jotenkin erityisen sinnikkäästi pyörinyt ympärillämme. Teimme alkukesästä retken erääseen kotieläinpuistoon, joka oli aika lailla juuri sellainen, kuin omassa lapsuudessani unohtamatta "Touhutaloa", joka piti sisällään monenlaista ehtaa ysärikamaa. Ai että se kultainen lapsuus ja nuoruus! Mies taisi todella hurahtaa tuolla reissulla, sillä sittemmin on jutuissa pyörineet erilaiset lelut, musiikki, ohjelmat ja sarjakuvahahmot. Kotiin on myös ilmaantunut erilaisia jo ysäriltä tuttuja karkkeja, kuten irtokarkkeja (älä vain minulta kysy eri karkkien nimiä. Tässä olen huono.), Chewitsejä, Dumle-tikkareita ja Oukki-Doukkeja. Eräänä iltana hän sitten puhelemaan siitä, kuinka hauskaa olisi järjestää ysäriteemaiset juhlat. No mutta! Herrallapa sattui olemaan synttärit juuri tuloillaan, joten ennen kuin hän oli ehtinyt mitään perumaan (kyseessä on hyvin vaatimaton tapaus. "Ei nyt minua varten. Tuskin kukaan edes tulee."), olin jo laatinut vieraslistan ja parin tunnin päästä lähettänyt kutsut. Nämä tosin nykyaikaisesti Whatsapp-ryhmän kautta; kuinkakohan postin laita olisi ollut...

Niinpä sitten koitti viimein tuo odotettu juhlapäivä, ja oikeammin odotettu teemajuhla. Olin käynyt pienen retken vanhempieni varastoon tehden löytöjä: Barbie-nukkeja, VHS-kasetteja (Leijonakuningas! Flubber! Mr. Bean! Aladdin!), jonkinlainen vaihto-osainen pelikone ("Game Baby"), omia koulukirjojani, "hissan" vihko, kutsu omille synttäreilleni, sanakokeita ja jopa Nami nami -purkin! Mies lisäsi kokoelmaamme muutamia täällä olleita tavaroita, joten saimme kasaan aika kivan pienen "ysärinäyttelyn". Siihen yhteyteen lisäsin vielä tuon aiemmin mainitsemani Nuoruusdisko -kirjan. Löysin vanhemmiltani myös vanhoja vaatteita, ja niinpä omat vaatteeni olivat valmiina. Puin ylleni varsin värikkään hame- ja paita-yhdistelmän, jonka äitini oli ommellut aikoinaan itselleen. Huldalle löysin minullakin käytössä olleen niinikään äitini tekemän sini-ruskearaitaisen t-paidan. Mies sen sijaan löysi ihan tavallisesta vaatekaupasta (Jack&Jones) ysärihenkiset vaatteet, sillä onhan tuo vuosikymmen nyt aika kovassa huudossa. Myös ystävämme olivat ilahduttavasti panostaneet pukeutumiseen. Oli flanellista ruutupaitaa, vyölaukkua, verkkapukua, kolmiraitaverkkareita ja kukkamekkoa. Eräs paikalle tulijoista sen sijaan sanoi, että koska on syntynyt vuonna -90, niin hänhän on jo itsessään ihan aitoa ysäriä! 😉

Päivä ja osin ilta koostui rennosta yhdessäolosta, herkuista ja muutamista ohjelmanumeroista. Menua suunnitellessa ensimmäinen mieleen tullut asia olivat mokkapalat, ja ne jo oikeastaan ehdin unohtaakin tarjoilupöydästä (onneksi tajusin lopulta tarjota niitäkin)! Kakuksi tein perinteisen kermakakun mansikkapäällisellä, mutta täytteeksi laitoin ysärihenkeen banaanin siivuja ja säilykepersikkaa. Tarjolla oli myös coktail-tikkuja, Raffel- ja Hot rod -sipsejä dippikastikkeineen sekä huolella valittuja irtokarkkeja. Myöhemmin illalla puuhasimme yhdessä lämpimiä voileipiä niin, että jokainen sai tehdä itselleen mieluisat leivät. Varsin mieluisia tarjottavia tuntuivat olevan.

Ohjelmaksi olimme kehitelleet ysäriaiheisen tietovisan, joka sisälsi mieheni valitsemia kuvia (Trolli, Paluu tulevaisuuteen 3, Polle, Salaiset kansiot...) ja minun musiikkiarvoitukseni (Aqua- Barbie Girl, The Backstreet Boys- Larger than life jne). Oikeastaan illan hitiksi muotouikin sitten perinteinen onginta, jossa jokainen sai käydä heittämässä ongen päässä roikkuvan kestohevi-pussin lakanan toiselle puolelle. Varsin valikoiva kala taisi olla, kun aika ajoin alkoi utelemaan kalastajan nimeä. Tuo kala olikin nimittäin valinnut "likoille" ja "pojille" omat palkintonsa. Niinpä hevi-pussit pitivät sisällään erilaisia ysärijuttuja: saippuakuplapurkkia, karkkikaulakorua, Chewitcejä, (omasta tarrakokoelmastani lahjoittamiani) tarroja jne. Olin kehitellyt ohjelmaan vielä pullonpyörityksen, mutta se jääköön seuraavaan kertaan. Sen sijaan otimme muutaman erän Uno-korttipeliä.

Huldasta sananen. Mikä juhlija! Hän otti aamupäivällä pienet unet heräten kello 10:30, mutta sitten ei tietenkään voi nukkua, kun juhlat ovat käynnissä! Hän todella jaksoi koko päivän juhlia, leikkien milloin toisen vauvan seurassa, milloin eri ystäviemme kanssa, pirteästi ja välillä ruokaillen hyvällä ruokahalulla. Lopulta kaikkensa antaneena olikin hyvä nukahtaa kantoreppuni kyydissä. Voi pientä juhlijaa.

Olkoonkin, että tästä kehittyi melkoinen raportti juhlista, mutta ajatuksia se kyllä on herättänyt. Toki jo aiemmin olemme keskustelleet paljon siitä, kuinka jotkin asiat olivat paljon paremmin ysärillä. Mutta koska juhlia varten teemaan on tavallaan tullut vielä enemmän sukellettua, niin todella jotkin asiat ovat myös edelleen vahvistuneet. Ehkä nyt pinnalla on eniten kyläilykulttuuri, vähempi kännykällä oleminen ja enemmän yhdessä olemista, yhdessä tekeminen, luontoretket ja liikunta. Mieheni on myös peräänkuuluttanut yksinkertaisempaa tyyliä. Tämän voi ymmärtää monella eri tavalla, mutta koimme molemmat niin, että ehkä elämän rytmi ja vauhti oli tuolloin 90-luvulla rauhallisempaa ja verkkaisempaa. Ja tavallaan sitä kohtihan me olemme olleet nyt menossa. Nyt jo huomaan korostuneempia vaikutuksia, ainakin näin tuoreeltaan: haluan yhä vahvemmin jättää kännykän sivuun viettäessäni perheeni kanssa aikaa sekä pyrkiä löytämään arjen keskeltä iloja tekemällä asioita, välillä vaikka pienellä vaivallakin. Aina ei tarvitse matkustaa Eurooppaan löytääkseen onnen, vaan se voi tulla vastaan jo ihan retkeltä lähirannalle. Näin lueteltuna ne kuulostavat itsellenikin aika perusjutuilta ja sellaisilta, joita jo huomioin, mutta tuollaiset asiat tulivat itselleni vahvemmiksi, ehkä jo Huldankin myötä.

Oli myös hauska huomata minun ja mieheni eroavaisuudet reagoinneissa. Kun juhlat olivat lauantai-iltana ohitse olisin kovin mielelläni puhua pälpättänyt kaikesta mahdollisesta, intoillut, hehkuttanut ja iloinnut. Mieheni sanoi ehkä kerran, että oli kyllä kivaa. Vasta sunnuntai-iltana hän alkoi pohtimaan, että hän haluaisi niin kovasti sanoa jotain juhlista, mutta ei tiedä, mitä sanoisi, koska oli niin kivaa! Tuntui kuulemma siltä, kuin juhlat olisivat olleet hänen pitämättä jääneet 30-vuotisjuhlat, ja kuinka otettu hän oli ollut kaikista ihmisistä. Kuinka upeaa ja silmiä avaavaa oli nähdä, kuinka paljon meillä on ystäviä elämässä.

Vaikka jokaisessa aikakaudessa ja vuosikymmenessä on omat hyvät ja huonot puolensa, niin toivottavasti ysäriltä jääneet hyvät asiat muistuisivat mieleen ja tulisivat osaksi nyky-elämää.
Tänään kännykän käyttö vähemmälle ja suuntaamme Huldan kanssa rannalle. Siellä kävimme jo eilen aika spontaanisti ja tyttö pääsi ensimmäistä kertaa uimaan järveen - ja rakasti sitä! Illan hengasimme takapihalla vilteillä leikkien.

P.S. Mutta on siinä mokkapalan maussa sentään jotain, joka hivelee lapsuuden nostalgiamakunystyröitä... Jotain kovin... miten sen sanoisi... turvallista ja lohduttavaa, ennen kaikkea onnellista.