tiistai 4. kesäkuuta 2019

Uutta kasvua

Olen saanut ilokseni huomata, että perjantai-illan huuma inspiraatio-aaltoineen ei ollut vain hetken hurahdus, vaan tunnen olevani taas kotonani, omassa itsessäni. Eivät nuo yöt ole juurikaan helpottaneet, sairastelut sen sijaan. Omassa kurkussani majailee edelleen sitkeä kaktus, mutta se ei menoa hidasta, vaikka ääni välillä vähän lähteekin. Ja tietenkään äänen lähtemiseen ei missään tapauksessa ole syynä maratonkeskustelut ystävien kanssa...

Inspiraation puuskaani olen saanut ilokseni hyvin kanavoitua kukkapenkin laittoon. Olen kokenut puuhaan ryhtymisen Huldan kanssa hiukan haastavaksi, mutta viikonloppuna sain siihenkin hyvän tarmon alun. Sain tytön unille, ryhdyin kitkemispuuhiin ja äitini saavuttua ja vietyä tytön vaunulenkille hurautin kuntamme kukkakauppaan etsimään jotain istutettavaa. Iskinpä paikalle sitten suunnilleen lähes-pahimpaan valmistujaiskukkakiireeseen, mutta minulle vakuutettiin, että kaikkia palvellaan. Ja kuinka hienoa palvelua sainkaan, jälleen kerran! Ei ole yksi eikä toinenkaan kerta, kun olen mennyt tuohon samaiseen kukkakauppaan ja sanonut, että en oikeastaan osaa tai tiedä kukista juuri mitään, mutta haluaisin yrittää ja opetella. Aina olen saanut todella asiantuntevaa ja kannustavaa palvelua, ja kaupasta on voinut lähteä hymyissä suin ja mukana ihania aarteita. Nytkin myyjä kyseli toiveitani ja näytettyäni ottamaani kuvaa kukkapenkistä hän kehitteli minulle vaihtoehtoja ja osasi ehdottaa hyviä suosituksia. Kukkapenkissä oli jo joitain perennoja ja myyjän ehdotuksesta ostin hiukan lisää ja otin mielelläni vastaan istutusvinkkejä. Ja sitten tuumasta toimeen! Äitini ja Hulda saapuivat aikanaan, kävimme välissä keittämässä kahvit, ja sitten minä viipotin puskiin ja nuo kaksi saivat viettää hauskaa aikaa yhdessä.
Eiväthän ne miltään vielä näytä, mutta rohkenen sanoa, että ilman rikkaruohoja paljon paremmalta, kuin alussa. Eilisaamuna - juuri sateelta kastuneita pensasaitoja uhmaten - oli "aivan pakko" päästä kitkemään pensaiden alusia, ja nytkin jo sormia syyhyttäisi kykkiä siellä hieman lisää. Olenpa myös visioinut hiukan jo takapihaa, tosin vain yhtä pientä nurkkausta, johon vuokranantajan tytär oli "joskus kokeillut jotain perunaa tai jotain". Olin jo ehtinyt hyväksymään sen, että jätettyäni kasvimaalaatikkoni edellisen kodin takapihalle, ettei tänä vuonna tule sen kummemmin omaa satoa. Mutta jospa kuitenkin, kun ilmeisesti tässä vietelläänkin kesää.

Ilmeisesti minulla on myös kova sosiaalisen elämän nälkä, sillä kovaa kyytiä olen taas ollut täyttämässä kalenteriamme sekä sopimassa aivan spontaaneita tapaamisia. Eilinenkin taisi olla syypää siihen, että loppupäivästä ääneni oli vieläkin enemmän maassa. Olin samalle lenkille yhyttänyt kaksi ystävääni mukaan. Toisen alkuun ja toisen loppuun. Välissä oli Huldan kanssa kuitenkin otettava huikopalaa ja käytävä leikkipuiston keinussa ottamassa hiukan vauhtia. Mutta kuinka hauskaa!
Toisen ystävän kanssa käyty lenkki tosin sujui niin, että Hulda ei ollut enää kovin innokas paikallaan makoilija, joten lopulta ystäväni työnsi vaunuja ja minä kannoin innoissaan sätkivää ja hutkivaa Huldaa, joka katseli silmä tarkkana kaikkea ympärillä olevaa. Lienee siis paikallaan ottaa oikeasti vaunujen ratasosa käyttöön - pääsiäisen tienoilla sitä kokeiltiin, mutta Hulda tuntui sinne niin kovin pieneltä...

Olkoonkin, että sain illalla ikävän -edelleen jatkuvan - päänsäryn, mutta olo on onnellinen. Iloitsen elämästäni ja mitä olen saanut. On hykerryttävää myös olla monen uuden ja uudenvanhan asian äärellä. Havaita asioita, opetella, huomata, nähdä, haluta, ymmärtää, tuntea, keksiä ja rohkaistua. Ja ennen kaikkea jaksaa.
Mielessäni on jo jonkin aikaa pyörinyt eräs tarkemmin määrittelemätön haave, joka etsii vielä raamejaan ja toteutustapaansa. Vaikka en tiedä, mihin tuo haave tulee mahdollisesti johtamaan, niin on kuitenkin mieltä kutkuttavaa tarkastella tuota haavetta eri kulmista, nykäistä jostain suunnasta, kokeilla jostain toisesta ja opetella. Se on sellainen haave, joka ei selvästi ala jostain tai ole juuri tietyssä muodossaan ja vaiheessaan valmis. Siihen voi kehittyä ja se voi haaveena toteutua juuri noina pieninä paloina, opetteluina ja itseluottamuksen vahvistamisena juuri tuolla saralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti