lauantai 15. joulukuuta 2018

Juhlahumun jatkoa


Juhlahumua on piisannut ja tänään saattaa olla hetkeksi päivä, jolloin ei tarvitse valmistella tai viimeistellä mitään. Maanantaina vielä vaivasi hienoinen turnausväsymys ristiäisistä (toki kierroksilla olosta johtuvat vaivaiset 3 tunnin yöunet saattoivat hieman vaikuttaa asiaan), mutta en juuri antanut itseni "lysähtää" vielä huilailemaan. Tavoitteeni oli saada ristiäisten kiitoskortit matkaan joulukorttien kanssa siitäkin huolimatta, ettei minulla vielä maanantai-aamuna olla mitään valmiina. Hetken aikaa jo luulin, että tuon päivän saavutukset tulevat jäämään melko laihoiksi, vaikka kyllähän tiskikoneen täytöstä nyt voi olla tyytyväinen, heh. Niin vain innostuin kuvaamaan tyttöä ensin ristiäistamineissa ja sitten joulutunnelmissa erilaisine rekvisiittoineen. Oli sentään hauskaa! Välillä tankattiin niin maitoa kuin untakin ja sitten taas jatkettiin. Toki kuvissa oli ehkä yksi suht onnistunut sadassa kuvassa, mutta onneksi nykyään voi räpsiä. Kuvausprojektin päätteeksi tyttö nukkui levollisesti vierelläni ja minä nyyhkin kuvia ja niissä olevaa rakasta tyttöäni. Voiko olla ihanampaa!


Kävimme Pikkutonttuni kanssa myös viemässä jouluterveisiä työkavereilleni. Miten kiva oli nähdä niin monia tuttuja sekä esitellä omaa ihanaani. Tonttu oli vieraskorea nukkuen koko visiitin ajan, mutta oli hänessä silti ihasteltavaa. Sivumennen mainittakoon, että oli myös perin outoa ja ajatuksia herättävää käydä työpaikoilla (molemmilla osastoillani, vaikka toki olen nykyisin virallisesti vain toisella). Ajatukset ovatkin pyörineet tuon jälkeen silloin tällöin työelämässä, paluussa ja millaista se olisi, mistä itseni löydän sitten aikanaan. Tällä hetkellä ehdottomasti paras paikka on nyt tyttäreni kanssa kotona, se ei muutu miksikään. Mutta kaikkea sitä tuleekin aprikoitua.

Sain tuolla samaisella reissulla teetettyä valokuvia, kun lopulta olimme tehneet päätöksiä kiitos- ja joulukortteihin päätyvistä kuvista. Käsinkosketeltavia valokuvia katsellessani meinasi taas tulla itku. Eikä! Mikä söpöläinen! (Otan täydet oikeudet kehua ja ihastella omaa muruani täällä, sillä onhan kyseessä oma blogini ja sen sisältö. Heh. Jokaiselle se oma lapsi on maailman söpöin ja ihanin.) Ilta kului sitten askarrellen posket innosta punottaen ja joululauluja kuunnellen. Tällä hetkellä kortit ovat matkalla vastaanottajilleen, joten siltä osin tuntuu, että osa joulun urakasta on valmiina ja ristiäisjututkin ovat nyt kunnossa. (Kun vielä järjestäisi kaappiin piilotetut lahjakassit.)


Eilinen oli sitten mitä kummallisin päivä. Sattui nimittäin niin, että kaiken koko syksyn kestäneen juhlahumun (luen tähän äitiyslomalle jäämisen, vauvakutsut, vauvan syntymän ja ristiäiset sekä lisäksi ajoittaiset vauva-onnen hehkuttamiset somessa) lisäksi allekirjoittaneella sattui olemaan vielä syntymäpäivä. Normaalisti pidän juhlista ja vaikka en varsinaisesti odota olevani juhlien keskipiste, niin nautin todella paljon siitä, kun voin kutsua ihmisiä luokseni, suunnitella ja laittaa heille, tehdä hyvää ja saada viettää porukalla kivaa aikaa. Lahjat ja synttärihumu eivät ole se pointti ja se onkin vähentynyt aikuisiällä. Mutta ihmiset on se, mitä odotan eniten synttäreiltä. Nyt oli tiedossa ilta, jolloin mies olisi töissä ja me tytön kanssa olisimme olleet kaksin kotona. Niinpä halusin kutsua ystäviä kakulle. Mitä lähemmäs päivä kuitenkin tuli, sen vaivaantuneemmaksi koin oloni. Kaiken koetun lisäksikö pitäisi vielä "juhlia" minua?! Vitsailin jopa, että "anteeksi, että satuin syntymään tänä päivänä.." Ei pidä käsittää väärin, päivä oli toki onnellinen ja iloitsin onnitteluista, niin Facebook-, Whatsapp- viesteistä kuin puheluista ja etenkin illalla vietetystä ajasta ystäväjoukon kesken. Mutta jotenkin syntymäpäivä ja tyttöön liittyvien hulinoiden lisäksi tämä tuntui aika ylimääräiseltä ja oudolta. Mitä tässä nyt enää juhlimaan ja onnittelemaan, etenkään minua. Painotinkin meille tuleville, että vietetään nyt ihan vaan tyttöjen iltaa (kera 1v 5kk ja 6 vk ikäisten poikavahvistusten) ollen ja nauttien. Siitä koin siis voivani olevani onniteltava, että minulla oli niin ihania ystäviä elämässäni, lähellä ja kauempana!

Tytöllä oli vielä yllätys minulle. Viime yönä saimme nimittäin nukkua kello 1-6:30. Aika luksusta.


2 kommenttia:

  1. Elätte hienoa aikaa, sen aistii tekstistäsi. Hyvää Joulua ja hyvin nukuttuja öitä toivottaen!

    VastaaPoista