Nauratti myös suloinen 89-vuotias isänisäni ("Äijä"), joka soitti heti aamusta (tiesin virittää puhelimeeni äänet päälle).
"No ni, onnee nyt sit vaan! Niin se vaan on, että nuoretkin vanhenee! -- Niin mites paljon se nyt olikaan?"
Sitten kyseltiin kuulumisia. Ehdin vastata lauseella, kun Äijä tokaisi: "No ei miul sit muuta. Että hyvvää jatkoo vaa sinne!"
Minuutti 17 sekuntia. No mutta, mitä sitä muuta jaarittelemaan, kun asia tuli esitettyä. 😉
Tänään olen sitten pistänyt uunin töihin ja leiponut koko päivän huomisia juhliani varten. Sormet syyhyten olen odottanut pääseväni tekemään jotain hyvää tärkeille ihmisille. No, todettakoon, että olen pyöräyttänyt menun varmaan viidesti uusiksi - viimeksi tein muutoksia edellisaamuyönä. Tavallaan ihan hauskaa tuo tuollainen. Itse leipominen on ollut rentouttavaa puuhaa. Olen miettinyt kaikkia, jotka ovat tulossa huomenna. Ystäviä eri tahoilta, läheltä ja kauempaa. Miten onnellinen olenkaan heistä! Mietin myös heitä, jotka eivät pääse paikalle. Voi, miten voikaan olla niin ihania ihmisiä!
Tein myös oivalluksen.
Tavallaan tällaiset juhlat, oli ne sitten synttäri-pikkujoulut, tai mitkä hyvänsä näin joulun alla, ovat minulle ja kenties meille ne joulun "korvaavat" juhlat. Itse jouluahan ei toki korvaa tärkeimmän sanomansa suhteen mikään, mutta me molemmat olemme jääneet kaipaamaan "perhejoulua". Toki käymme vanhempiemme luona, mutta jotenkin se on tuntunut kaikessa ihanuudessaan ja perinteikkyydessään melko laimealta. En halua mitenkään loukata tätä itsellekin tärkeää asiaa, mutta ehkä tässä näkökulmassa keskiössä on lapsettomuus. Menemme viettämään joulua isovanhemmiksi haluavien luo, ja jokainen paikalla olija tietää, että periaatteessa joukossa olisi aika kiva olla joitakin pieniä. Mutta koska pikkujoulut ovat aikuiselämäni perinteitä, eikä niissä ole oikeastaan mitään perinnettä, niin siihen olen ehkä halunnut keskittää huomioni. Niissä ei koskaan tunnu siltä, että ihan kiva muuten, mutta missä ovat lapset... Juhlissa on parasta, että saa kutsua ystäviä kotiin, laittaa hyvää heille, nauttia hyvästä ja rennosta tunnelmasta.
Käytän siis sen tarmon, jonka käyttäisin laittaessani joulua lapsille siihen, että järjestän huomenna ystävilleni Retrojuhlat.
Ja nyt ei surra eikä murehdita. Tulossa on ihana ilta! Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole kenkiä. Vuokrasin nimittäin aidon retromekon eräästä liikkeestä, ja omistaja kyseli muusta asusteistani. Kuulemma 60-luvulla kaikilla oli todella laitetut hiukset, hienot kengät, vaaleanpunaista huulipunaa ja kahvin kanssa snapsit. Sisällä myös tupakoitiin. Noh, minun retrojuhlani ovat retroteemaltaan melko laveat. Tehdään aikamatkaa niin 60-, 70- kuin hitusen 90-luvullekin. Mutta 70-luvun tyylisiä illanistujaisruokia, lämpimiä voileipiä, en kyllä ajatellut tarjota. :D
Hih, taas innostun! Mutta nyt vielä imurin varresta otetta, niin että huomenna voi keskittyä vain somistamiseen ja hiusten laittamiseen - tai sitten jumahtaa sänkyyn kaiken päivän puuhailun jälkeen.
Oi ystävät, tulkaa jo! 💕
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti