Taidan taas vain valvoskella tämän yön. Pohdin tätä ja tuota, katselen valokuvia, kuuntelen tiskikoneen hurinaa. Sen uumenissa on iso kasa lautasia. Se tarkoittaa siis, että ruokailijoita on ollut iso kasa. Ystäviä. Iso kasa ystäviä. Meidän rakkaita ystäviä.
Päivä on kulunut retrohulinassa. Ensin vanhempieni ja isänisäni käydessä kahvilla ja illalla retrojuhlien merkeissä. Ihastelin sitä, kuinka paneutuneita ystäväni olivatkaan vaate- ja asustevalinnoissaan! Mitä heittäytymistä!
Ilta oli kerrassaan ihana. Jos vuosi sitten huokailin sitä, miten olemme kotiutuneet tänne, niin nyt koin suurta onnellisuutta ja luottavaisuutta näiden ihmisten keskellä.
Täydellistä.
Ei haitannut, vaikka kakku ei ihan vastannut toiveitani, tietokilpailun pisteidenlasku oli hämmentävä tai että yhteiskuvassa hameen helmani oli noussut tarpeettoman korkealle.
Ei, sillä minun oli niin hyvä olla. Luontevaa ja helppoa. Ja näiden ihmisten kanssa saattoi vain höpötellä, kuunnella musiikkia, heittää hullujakin ideoita, twistata erään ohjelmanumeron puitteissa, nauraa kihertää ja istuskella vain rennosti joko sohvalla tai matolla. Kuinka nautin myös siitä, että sain tehdä ihmisten olon hyväksi.
Ehkä jatkan vielä tovin tätä fiilistelyä. Kuuntelen soittolistaani ja luen ystävien kirjoittamia kauniita asioita kortteihin.
Miten etuoikeutettu tunnenkaan olevani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti