Minäkin haluaisin kuukautiset

Olen kuin se 11-vuotias tyttö, joka aikoinaan luki innolla murrosiästä ja sen tuomista muutoksista. Etenkin niistä kuukautisista. Se tyttö, joka tutkaili ystävänsä kanssa postissa (äidin nimellä) tulleita eri värisiä siteitä, hyvä, jos uskalsi kysyäkään niistä. Oi, miten jännittävää se kaikki tuleva olikaan. Oli kuin murrosikä ja juurikin kuukautisten alkaminen olisi jotain ylemmälle tasolle pääsyn kaltaista. Kesä meni, koulu alkoi, siteet jäivät. Vuotta nuorempi ystävä mainitsi kerran ohimennen kylässä ollessaan joutuvansa menemään vaihtamaan siteen. Tunsin samaan aikaan sekä kiinnostusta, innostusta mutta hivenen myös kateutta. Jos hänelläkin oli alkanut ne, niin varmaan kaikilla muillakin. Koska olin pienirintainen ja kokemukseni mukaan hitaammin kehittyvä (tämä oli mielestäni noloa), uumoilin tässäkin olevani hieman myöhempi. Kunnes sitten eräänä syksyisenä sunnuntai-iltapäivänä, ollessani juuri tekemässä lähtöä viikonlopun nuortenleiriltä hämmennyin. Mitä pikkuhousuissani oikein oli? Olin 13-vuotias.

Muistini mukaan kuukautisiin liittyvä into ja kiinnostus olivat murroiässä vain silloin, kun ne olivat vasta alkamassa. Kun ei vielä tiennyt, mistä on kyse. Luulin naiivisti, että side vai vaihdettaisi silloin tällöin, se olisi pysynyt paikoillaan, ja pieni vuoto olisi osunut aivan kohdilleen. Elämä jatkuisi normaalisti kierrosta huolimatta. Oi, kuinka väärässä olinkaan. Sen todisti se ensimmäinen (ja viimeinen, koska olin niin häpeissäni) kerta ystäväni luona yökylässä ollessani. Juu ei, se ei ollut mikään pieni vuoto, johon olisi riittänyt mikään pieni, huomaamaton side...

17-vuotiaaksi asti kuukautiset tulivat suht koht säännöllisesti, muistaakseni. Jos olen edes seurannut. Tai sitten ne sattuivat tulemaan aina silloin, kun olin joko a) Lapissa vaeltamassa b) mökillä, jossa ei ole juoksevaa vettä c) riparilla isosena tai d) viikon reissulla sukulaisilla tai kummillani lapsia hoitamassa. Elämä toki jatkui, mutta ei kovin sujuvasti eikä todellakaan kivuttomasti. Toki vuodet opettivat ja sain tutustuttua myös siteiden lisäksi tamponeihin ja kuukuppiin. Kupista varsinkin olin todella innoissani, sillä se sopi mainiosti orastavaan ekointoiluuni.

17-vuotiaana lähdin vaihto-oppilaaksi, ja aluksi luulin suuren elämänmuutoksen vaikuttaneen siihen, että kuukautiset loppuivat. Mutta toki elämässäni tapahtui muutakin ja sairastuin syömishäiriöön. Vaikka vuosi oli todella antoisa, niin sen vaikutuksista toipuminen otti aikansa. Kului vuosia ja lopulta pääsin avun piiriin. Alkoi toipuminen, joka otti vähintäänkin sen verran, jonka verran sairaus oli elämästäni niellyt. Oli silti hyvin hämmentävää, innostavaa ja rohkaisevaa (kyllä, tuossa vaiheessa toipumistani se oli rohkaisevaa. Ei epäonnistumisen tunnetta.), kun kuukautiseni alkoivat spontaanisti painoni normalisoiduttua. Eikä se jäänyt vain kertaluonteiseksi. Silti säännöllisyydestä oli vielä mahdoton puhua.

Elämässäni on ollut noin 15 vuotta, jonka aikana minulla ei ole ollut kuukautisia, tai ne ovat tulleet lääkkeillä tai ilman silloin tällöin. (Kirjoitin ensin 10 vuotta, kunnes tajusin aikaa kuluneen paljon enemmän! Siis enemmän kuin ne ovat tulleet yhtäjaksoisesti...) Olen tänä aikana ollut enemmän tai vähemmän kuin se alussa mainitsemani tyttö, odottanut menkkojen alkua kuin kuuta nousevaa, toivonut, että vartaloni toimisi luonnollisesti. Että kaikki olisi hyvin.
Alkoivathan ne joskus, sitten jäivät toisinaan pariksikin vuodeksi pois. Tuli PCO-diagnoosi, joka osaltaan selitti asioita. Tuli eri hormoneja, jotka saivat kierron käynnistymään. Mutta eihän se ollut täysin sama.

Jostain syystä kuukautisteema on pyörinyt todella paljon mielessäni viime aikoina. Kuuntelin eräänä päivänä suosikikseni nousseen podcastin (Keskeneräiset äidit, suosittelen!) jakson, jossa Petra ja Säde keskustelivat kuukautisista. Voi, miten olisin halunnut olla osa tätä laajaa naisten porukkaa, naurahdella eri ilmiöitä tunnistaen, tietää omasta kokemuksesta vaikka ovulaatio-oireista, kierron eri vaiheista, kuukautisten vaikutuksista ja ihan vaikka joutua pesemään vuodesuojan, koska side on falskannut. Tietyllä tavalla kuukautiset ovat naisten kerho, johon en kuulu. Onneksi sentään on koettu raskaus ja imetys, onneksi! Ne ovat tukeneet naiseuttani ja kokemustani naiseudestani aivan valtavasti.

Mieltäni rauhoittaa hiukan se, että imetän edelleen. Iltamaito on Huldalle vielä tärkeä, joskin olen pohtinut enemmän ja vähemmän, josko siitäkin kohta lopeteltaisi. Imetys on ainakin omalla osallani pitänyt kuukautiset kaukana, joka ei tosin yllätä pätkääkään. Luulen, että kaikki muutokset (stressi, elämäntilanteet, terveys ym) vaikuttavat hormonitoimintaani todella herkästi. Sen vuoksi olisikin kiinnostavaa tietää, mitä tapahtuu, kun imetys loppuu. Olen toiveikas.

Samaan aikaan, kun olen kuullut äideistä, jotka ovat tuskastelleet kuukautistensa alkamista jo pari-kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, olisin itse voinut ottaa ne. Miten toivoisinkaan, että minullakin alkaisi jo kuukautiset! Sen verran kuitenkin arvelen, että jotain täällä kuitenkin tapahtuu. Parin viikon välein toistuva migreenityyppinen päänsärky voisi jopa kieliä jostain hormonaalisesta. Mutta koska PCO, niin ei voi tietää.

Toiminnan ihmisenä olen yrittänyt selvitellä keinoja, joka voisi edesauttaa hormonitoiminnan käyntiin pyörähtämistä. Olisiko ravitsemuksella tekemistä asian kanssa? Vitamiineilla? Kilpirauhasarvot ovat kunnossa onneksi. Mutta aika näyttää.

Millaisia kokemuksia Sinulla on kuukautisista? Miten suhtaudut niihin?