Puuhaillessa aika hujahtaa

Sain vihdoin aikaiseksi kirjoittaa odotuspäiväkirjaani, että tyttö on syntynyt tasan neljä viikkoa sitten. Aikaisempi merkintäni oli ollut syntymää edeltävänä päivänä, enkä ollut jaksanut keskittyä kirjoittamaan käsin sitä kaikkea, mitä tapahtui ja mielessäni pyöri. Ja sitten huomaan ajan hujahtaneen, neljä viikkoa. Paljon olisi kaikenlaista, mistä haluaisin kirjoittaa, ihan vain itselleni, mutta vaikka ajatukset ovat jo hiukan paremmassa järjestyksessä, muistikin pelaa jonkin verran ja jaksamistakin löytyy, niin sen verran tulee puuhailtua ja arkea järjesteltyä, ettei omiin kirjoitusprojekteihin tahdo oikein jäädä aikaa. Puhumattakaan vaatekankaista, jota kovalla tohinalla tilailin kesällä. Niin vain on jäänyt ompelematta (sekin veisi minulta enemmän aikaa joutuessani opettelemaan asiaa). Toisaalta mikäs kiire tässä on, mutta paatuneena "dokumentoijana" ja "järjestelijänä" olen kokenut aina tärkeäksi saada tällaisetkin pohdinnat laitettua ylös. Onneksi olen päässyt hellittämään siitä, että päiväkirjaa olisi kirjoitettava joka ikinen päivä. Nykyisin kirjoitan, kun jaksan, muistan, ehdin tai tekee mieli. Kenties tähän elämäntilanteeseen olisi paras sellainen toimittajan mikki, jolle voisi vaikka imetystuokioiden parissa höpötellä omia hassuja juttujaan. Ellei sellainen nyt sattumalta tupsahda joulukuusen alle, tyydyn toistaiseksi hyväksymään tilanteen, ja raapustelemaan ajatuksiani tietokoneelle erilaisten otsikoiden alle. Se ei ehkä vastaa minulle mieluisinta muotoa oikeasta ja käsinkosketeltavasta päiväkirjasta (, joka on totta kai valittu huolella), mutta välttää.

Aika todellakin hujahtaa! Jonkin verran luonnostelen itselleni "listaa" päivien aikana suunnittelemistani puuhista, sillä ristiäisten lähestyessä on sellainen oikeastaan aika välttämätöntä. Fiilispohjalta on myös mentävä; tyttö on nimittäin ollut viime aikoina iltaisin kovin itkuinen masuvaivojen vuoksi ja saattaa itkeä tunnista neljään tuntiin. Sikäli harmillista, jos itkut jatkuvat aamuyöhön ja mies on menossa töihin seuraavana päivänä. Itselle se tekee vain sitä, että uuden päivän "ohjelma" menee hiukan uusiksi, jos aamulla on hitaampaa käynnistyä tai rytmi muuten venyy. Mutta touhua ja iloa kyllä riittää! Hiukan itseäni on vain painanut se, että innoissamme olemme kutsuneet melko paljon vieraita kotiimme halutessamme panostaa ristiäisiin. Mutta koska juhlat ovat meillä kotona olen alkanut hiukan miettimään sitä, että täällä sitten ollaan kuin sillit suolassa... Onneksi saamme pöytiä ja tuoleja lainaan ja... no, kaikki järjestyy varmasti, vaikka ketään ei tällaisissa juhlissa tietenkään voi laittaa istumaan lattialle. Muissa meillä järjestetyissä juhlissa moni ystävä on kokenut mukavaksi istahtaa lattialle vaikka koiraa rapsuttamaan.

Mikään muu ei sitten oikein stressaakaan. Olen nauttinut juhlien suunnittelusta ja valmistelusta, mutta huomaan jälleen kerran suurimman kiinnostuksen kohteeni olevan tarjoilut. Niitä olenkin sitten pyöritellyt ja käännellyt, pohtinut ja puntaroinut. Mikä sopii ajankohtaan, väreihin, makumieltymyksiin ja kokonaisuuteen. Minkä tekeminen onnistuu, voisiko jotain tehdä edeltä käsin, missä vaiheessa ja kuinka paljon. Ja niin olen pistänyt tuulemaan! Välillä vauva kantoliinaan ja karjalanpiirakoiden rypytys on sujunut leikiten. On ollut ihanaa näpertää piirakoiden, pikkuleipien ja makean piirakan parissa, surffailla netissä eri ohjeiden keskellä ja upottaa kätensä taikinaan. Sitten olenkin pelannut tetristä pakastimen kanssa, mutta niin vain olen saanut kaikki tekeleeni mahdutettua kaikkien marjojen, ruokien, leipomusten ja muiden pakastusten sekaan. Olen luonnostellut paperille myös juhlien kulun sekä kaikki valmistelut, ja moni asia alkaa aika lailla olemaan hoidossa. Imetysmekkokin löytyi aivan ihmeen kaupalla, vaikka aluksi vaikutti siltä, että joudun kehittelemään jotain muuta. Nyt vain toivotaan, että juhlat todella sujuvat hyvin, vauva jaksaa hienosti, itselleni ei tule totaaliväsähdystä viime metreillä ja jokainen meille tuleva saa istumapaikan vaivattomasti.

Mahtuu elämään toki muutakin, kuin juhlien järjestäminen (kuten omien synttäreiden kahvihetki, joulu... 😁 Miten ihanaa kattaa pöytää ystäville!). Elämään mahtuu monia "ensimmäisiä juttuja", jotka ovat toki tuttuja, mutta vauvan kanssa uusia ja hiukan jännittäviä. Kuten kyläreissu tai vanhemmillani käyminen niin, että otin mukaan myös vaunut metsälenkkiä varten. Tai imettäminen vanhempieni läsnäollessa. Turha tuota oli miettiä etukäteen, luonnollista asiaa. Sain kaiken lisäksi kahvitarjoilun sohvapöydälle. 😉Tänään repäisemme tytön kanssa ja lähdemme tyttöjen shoppailureissulle lähikaupungin ostoskeskukseen! Alun perin oli ollut tarkoitus mennä ystävälleni kylään, jonka jälkeen keksin lähteä vielä omalle reissulle. Mutta ystäväni sairastuttua tapaaminen oli siirrettävä. Sen sijaan jälkimmäistä en jättäisi nyt väliin. Se oli jo ajatuksena piristänyt ja virkistänyt. Nautin kyllä kotona olemisesta, puuhailuista ja vaunulenkeistä, mutta kaipaan myös ihmisten vilinään ja tietyllä tavalla itsenäisyyttä. Tähän mennessä esimerkiksi kauppareissut on ollut ajoitettava niin, että mies voi katsoa vauvan perään jne. Jos ei mitään muuta löydy, niin ainakin käyn kahvilla.