Lapsen kanssa on puuhailtu sitä sun tätä, enimmäkseen kaikkea kivaa. Olen käynyt reissuilla ja retkillä yhdessä ja erikseen. Olen ollut myös töissä.
Elämä on ja on ollut hyvää. Päivät hujahtavat hetkessä iltaan, illasta ei ehkä niin hetkessä aamuun (uni on se, joka minulla on puuttunut). Siitä huolimatta aihetta kiitokseen on ollut runsain mitoin.
Nytkin kirjoitan tätä vähän hätäisesti, elokuun aurinkoisena iltana, Hulda touhuilee vieressä. Tuuli puhaltaa jo loppukesän haikeudella.
Kasteltiin äsken kukat ja kasvit, ne, joita vielä oli järkevä kastella. Osa oli jo menettänyt voimansa, antaen meidän ensin nauttia sadostaan.
Viime kerralla kirjoitin surusta. Se hellitti melko tiukasta otteestaan jo muutaman päivän jälkeen, eikä ole samalla tavalla enää palannut. Tietyllä tavalla olo on toiveikas; syksy on mahdollisuuksia täynnä. On ollut jännittävää laittaa viestiä lapsettomuuspolille ja vihdoin keskustella hoitajan kanssa. Olin tänään aika ällikällä lyöty, sillä varasimme suunnitteluajan jo kahden viikon päähän! Olin jotenkin kuvitellut tässä menevän vielä muutama kuukausi, koska useimmiten nuo asiat tapahtuvat aika verkkaisesti.
Mutta paljon ehtii vielä tapahtumaan ennen aikaa. Onneksi ajatukset ovat muissa jutuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti