sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Suurten tapahtumien keskellä

Pitäisi kai kirjoittaa, huomaan.
Vilkaisin äsken seuraamieni blogien kuulumisia. Yrityskiertoja ja raskausviikkoja lasketaan jo. Tulee haikea olo. En laske vielä kumpaakaan.


Täällä on kuitenkin tapahtunut sitten viime näkemän, ja oikeastaan sen kertominen vaatisi aivan toisen mielentilan. Mutta toisaalta tällaista se elämä nyt vain välillä on. Tänään olo on ollut alakuloinen, ja syypään virkaa toimittavat mielestäni kymmenennen flunssan paheneminen, väsymyksen suureneminen jälleen hankalan yön jälkeen, stressi sekä verhoihin liittyvä ahdistus. Ehkä jälkimmäisestä en viitsi kertoa tuon enempää, sillä koen jo nyt rasittaneeni kaikkia 40 kilometrin säteellä olevia jo pelkästään olemalla. (Muistutan tässä kohtaa taas väsymyksestä ja stressistä...)

Todellisuudessa kaikki on oikeasti tosi hienosti, mitä nyt osa tavaroistamme on sullottuna banaanilaatikoihin ja jätesäkkeihin odottaen purkamista. Kauan odotettu muuttopäivä nimittäin koitti reilu viikko sitten! Nyt asumme siis omassa kodissamme!❤ Vielä haetaan eri juttujen toimimista, tavaroille hyviä paikkoja ja ylipäänsä totuttelemme asumaan omassa omakotitalossamme samalla, kun aivoni ovat raksuttaneet jo hyvän aikaa seuraavan projektin kimpussa. Koti on ihana.

Mutta jo seuraavana viikonloppuna saamme viettää Huldan ensimmäisiä syntymäpäiviä! Haikeimmat olot ovat jo onneksi menneet, sillä vaikka vauvavuoden hyvästelemiseen liittyy oma haikunsa, niin voi sentään! Kylläpä meillä on ollut hauskaa saada tutustua tuohon vauhtityttöön, joka otti jokunen päivä sitten ensiaskeleensa! Innolla odotan mitä kaikkea saamme tehdä hänen kanssaan!
Toisaalta oman jaksamisen kannalta olisi ollut kiva vetää hiukam henkeä (varsinkin, kun olen ollut koko ajan sitkeässä flunssassa), mutta toisaalta tämä on yksi merkkipaalu, joka tulee omaan aikaansa.
Valmistelut ovatkin jo käynnissä. Tänään suunnittelin kahvipöydän menun ja leivoin kakkupohjan pakastimeen. Huomenna yritän etsiä kangastilkkuja ommellakseni viirinauhan.

Lyhyitä kuulumisia tällä kertaa. Yrityskierrot odottavat vielä aikaansa; nyt tuntuu, että mikään kiire ei ole.
Tässä peruselämässäkin riittää ihania juttuja, joita fiilistellä ja joita odottaa. Olimme esimerkiksi eilen jouluisessa Hilja-lastenkirjan (kirjoittanut Heidi Viherjuuri) julkistamistilaisuudessa ja pääsinpä tonttulakkien, glögin, pipareiden ja Hiljan jouluseikkailuiden myötä joulumoodiin. Sitten tajuntaan iskee jälleen: Huldan ensimmäinen joulu! Siis sellainen, jossa hän voi olla paremmin mukana jutuissa. Vau.


2 kommenttia:

  1. Väsymys on jännä juttu. Se pystyy värittämään ihanimmankin hetken harmaaksi. Mutta toisaalta onneksi väistyessään lähtee jälkiä jättämättä :)

    Yksivuotissynttärit oli haikeaa aikaa, mutta meillä niitä odotettiin kovasti vauvavuoden raskauden vuoksi. Aikoinaan ajattelin, että toinen vauva olisi saanut tulla vaikka saman tien kun ensimmäinen on ulkona, mutta yksivuotissynttärien aikaan minulle kristalisoitui, miten paljon tarvitsemme isompaa väliä mahdollisten sisarusten välille :) tsemppiä uuteen ihanaan arkeen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sanottu väsymyksestä, mutta niinhän se menee. Kun olo hellittää, niin sitten on vain intoa täynnä.

      Huomaan haikeuden tulleen taas pienesti mukaan. Huomenna tyttö on viimeistä päivää vauva, ajatella. Toisaalta voin samaistua tuohon vauvavuoden rankkuuteen, mutta en usko meillä muutosta tulevan hetkessä. Nyt hän tuntuu reagoivan kovastikin muuttoa, siis yöaikaan.
      Hienoa huomata tuollaista liittyen toiseen lapseen. Vaikka olo onkin ollut muu, niin om rohkeaa tehdäkin toisin. Itselläni on ollut vauvakuume koko ajan, ja välillä on kiireetön olo, välillä haluaisin vain kuulla hyviä uutisia siltä saralta. Mutta aika aikaansa kutakin.
      Kiitos toivotuksista! Hyvää alkutalvea!❤

      Poista