tiistai 5. huhtikuuta 2022

Loputon vauvakuume

En tiedä, tuleeko enää kirjoiteltua synnytyskertomusta tänne (onko sille edes kysyntääkään). Olen sen jo kirjoittanut itselleni sekä tuoreeltaan koneelle että joku aika sitten käsin päiväkirjaan. Hyppään siis vain ajatusten höpöttelyyn.

Vauva on nyt 6 viikkoa ja 1 päivän ikäinen. Hän on ihana. Siitäkin huolimatta, että poistuimme tänään  paikalta tunnin päästä, kun olimme yrittäneet osallistua erääseen naisten iltaan. Vauva oli sen verran itkuinen väsymyksestä, että lopulta vain totesin, että lienee kaikille parhain, että menemme kotiin ja vauva saa rauhoittua yöunille. (Okei, myönnettäköön, että tuo ilta ei varsinaisesti tuntunut "omimmalta", joten en ihan hirveästi laittanut pahakseni aiempaa poistumistamme).

Ja googlaan jo, kuinka pco voi muuttua raskauden jälkeen ja millainen esimerkiksi 35-vuotiaana (täytän loppuvuodesta) hedelmällisyys olisi minulla. Jokainen raskaus- ja vauvauutinen saavat minussa aikaan vihlauksen, mutta onneksi pehmeämmän kuin Huldan synnyttyä. Ihan kuin muiden uutiset olisivat minulta pois... Mutta silti poden vauvakuumetta. Sylissä on vieläkin tilaa. Haaveilen uudesta raskaudesta, synnytyksestä ja vauvasta, isommasta perheestä. Ihan hullultahan tämä kaikki kuulostaa, ja usko tai älä, tunne on kuitenkin rennompi tällä kertaa kuin esikoisen jälkeen. Silloin kaikkia hetkiä varjosti suru siitä, jos ne jäisivätkin ainutkertaisiksi. Nyt sitä ei ole samalla tavoin, sillä onnekkaasti meillä on nyt kaksi lasta.❤❤❤

Arki on solahtanut tosi mukavasti käyntiin ja nautin vauhdikkaasta ja touhukkaasta arjestamme kerhoineen, ulkoiluineen, kyläilyineen ja arjen touhuineen. Sitten onkin ihan hassua tajuta, että vauva on tosiaan vasta noin pieni, eikä ristiäisiä ole vieläkään pidetty (niihin on vielä 2,5 viikkoa aikaa)!

On ollut ihanaa huomata, että Huldan kaltaisia vatsavaivoja ja itkuisuutta ei ole ollut Tähti-vauvalla. Toki itkuisuutta on aika ajoin, mutta se yleensä selittyy esimerkiksi väsymyksellä.

Hah, ei päässä liikukaan tämän enempää. Taidan lopettaa iltamyöhään kupastamisen ja mennä muiden lailla nukkumaan. Herkästi sitä tulee nykyään vain jäätyä valvoskelemaan, kun muu talo on hiljentynyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti