Kun soitto tuli

Viikko meni melko sumussa. Epäuskoisena. Itkuisena. Toiveikkaana. Sopeutuen siihen mahdollisuuteen, että meille tulisi Down-vauva. Käyden keskusteluja hieman eriävistä ajatusmaailmoista, silti kipuillen perimmäisten arvojen kanssa. Googlaillen yömyöhään mitä eriskummallisimpia sivuja, viimeksi keskusteluketjua, jossa vauvoille paljastui mitä harvinaisimpia sydän- ja rakennepoikkeavuuksia, ja miten keskusteluun osallistujat kuvasivat raskauden keskeytyksen rankkuutta. Viikko kului kuitenkin ennen kaikkea rukouksessa, tai pikemminkin vain siinä levätessä. En muuta jaksanut. Ylistysmusiikkia pitkälle yöhön kuunnellessa. Käyden keskusteluja läheisimpien ystävieni kanssa (päivisin).

Koitti perjantai, oli kulunut viikko niskapoimu-ultrasta. Tähän olin ajatuksissani satsannut jo hieman toivoa, sillä olin kuullut joidenkin saaneen tulokset jo viikossa. Keksin meille viikolla jo tutuksi käyneeseen tapaan hullun lailla hommia. Kävimme Huldan kanssa perhekerhossa, puhelimen äänet toki päällä. Poljimme kotiin, otimme ruokaa. Keksimme, että lähdemme uudestaan pyörällä liikkeelle, nyt välipalojen kanssa rannalle. Iski väsymys, ahdistus, sillä soittoa ei ollut tullut. Millä ihmeellä psyykkaisin itseni viikonlopun yli?!

Polkaisimme matkaan. Ensimmäisen kilometrin taitettuamme olin saada kohtauksen, sillä puhelin soi. Äitiyspoli.

"Soittelisin näistä NIPT-tutkimuksen tuloksista," aloitti kätilö. Yritin pysyä tyynenä.

"Ne ovat täysin normaalit. Ei mitään kromosomihäiriöitä!"

Itku tuli saman tien. Itketti ja itketti vaan.

"Haluatko vielä tietää sukupuolen?"

Loppumatka rannalle kului itkien, ja mietin välillä, että näinkö joku kohta pysähtyy kohdallemme kysymään, onko jokin hätänä. Asetuimme pyyhkeelle, kyyneleet vain virtasivat poskiani pitkin. Halasin Huldaa lujasti ja kerroin, että äidillä ei ole mitään hätää. Joskus vain itkettää siksi, että on niin onnellinen. Kerroin myös, että äiti sai juuri kuulla, että Tähti-vauvalla on kaikki hyvin. Hulda silitti kättäni, halasi ja sanoi: "(nimi) on äidin kanssa." 😭❤

Kieltämättä oma kahvin juomiseni ja uimaan menoni vähän unohtuivat, sillä viestiliikenteen hoitaminen vei aikaa. Onneksi Hulda pääsi nauttimaam täysin rinnoin lämpimän loppukesäpäivän vesileikeistä. Minun rakas pieni tyttöni. Tuleva isosisko.

Toki kerroin asiasta ihan ensimmäisenä miehelleni, jonka jälkeen ilmoitin läheisimmille. Illemmalla tein julkisen "tiedotteen", sillä sen verran olin jo ehkä purkanut ajatuksiani epämääräisesti, että koin olevan aika kertoa suoraan.

Illalla pää surrasi. Samaan aikaan tunnemyräkästä johtuva väsymys meinasi ottaa vallan. Tähti hipsutteli.

Sukupuolen kerron jossain kohdin; saimmehan senkin tietää. Herättihän se paljon ajatuksia. Mutta miten toisarvoiseksi asiaksi se jäikään kuullessani, että tutkittavien kromosomien osalta vauva on terve.❤