sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Too much information?

Ei tämä kyllä helppoa ole. Kirjoitan tämän siksi, että joku voi ehkä jossain kohtaa saada vertaiskokemusta tai ehkä joku tulee sanomaan minulle, että been there.

Vuoto on jatkunut edelleen. Nyt se on jo punertavaa, myös veristä ja eilen oli pieni hyytymäkin. Määrä on silti vähäinen, ei tosiaan lähellekään kuukautisia. Kuukautiskipuja sen sijaan on, ei kovin pahoja. 

Ahdistaa ja samalla olen tyytyväinen, kun saan muuta mietittävää pitkien ja työntäyteistek työvuorojen aikana. Tekisi mieli rampata vessassa koko ajan tarkistamassa tilanne ja sitten ei todellakaan. 

Huomenna on maanantai. Aion ottaa taas poliin yhteyttä ja pyytää uutta verikoetta.

On tämä hajottavaa. Niin hajottavaa. Ihan kuin pahaa unta. En haluaisi miettiä vielä sitä, mitä kaikkea tämä tarkoittaa mieleen tulleille haaveille ja unelmille, tulevaisuuden pohdinnoille.

En jaksa.

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa pääsin lukemaan blogiasi ja voi kuinka onnelliseksi tulinkaan puolestasi, kun luin positiivisesta tuloksesta ❤️ voi kunpa kaikki menisi nyt hyvin loppuun asti! En tiedä lohduttaako yhtään, mutta minullakin oli toisen raskauden aikana enemmän tai vähemmän satunnaisia vuotoja. Vissiin limakalvot on herkemmillä seuraavissa raskauksissa. Toki yksilöllistä kaikki. Tsemppiä! Olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Alina,
      Kiitos viestistäsi ja tsempeistäsi! Kyllä, lohduttaa!!❤❤
      Ja ihana, kiitos kanssailoitsemisesta.😍
      Ja itseasiassa tällä hetkellä asiat ovat oikein hyvin: hcg oli eilen 6214, joka on normaali ja vuoto on loppunut.
      🙏🙏

      Poista