Eniten jännitti taas ajaminen, siis viimeiset 10 minuuttia. Kaikki meni hyvin. Muuten turhauttaa ja toki toivon vaan hyvää. On vessahätä.
Onneksi on kaikkea muuta, mihin keskittyä. Nyt odotan valtavasti tulevia retkiä, uuden opettelemista ja tekemistä. Pari viimeistä päivää olenkin kuivannut retkiruokia, uusin aluevaltaukseni. Mokasin jo heti kättelyssä, mutta sellaista se on. Opettelua.
Olen välillä pohtinut hiukan huvittuneena, että jos raskaus joskus alkaisikin (niin toivon!!!!!), niin kyllähän siitäkin saisin jonkinlaisen minikriisin aikaiseksi, haha. Niin helppoa on jo puuhata 2,5-vuotiaan kanssa, niin paljon ihania haaveita ja juttuja minulla on mielessä.
Ja siltikin, mahanpohjassa kutisee. Josko vihdoin? Josko tämä alkio olisi viimein Se Oikea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti